34.kansainvälinen EPTA:n seminaari 27.-30.9.2012 Tukholmassa

Seminaariin oli kokoontunut noin 250 osanottajaa 33 maasta. Ohjelma oli monipuolinen ja antoisa:
Katarina Nummi-Kuisma ja Kristiina Junttu pitivät erinomaisen esityksen Lisztin teknisistä harjoituksista sovellettuina pikkuoppilaiden opetukseen. Kiitos Ruotsin EPTA:n puheenjohtaja Stefan Bojstenille, joka  kollegoineen organisoi mielenkiintoisen tapahtuman. Kolme päivää vietimme upeassa entisessä kirkossa Skeppsholmenilla ja viimeisen päivän ohjelma tapahtui Tukholman musiikkiakatemiassa. Lounaat nautimme modernin taiteen museon ravintolassa, josta oli kauniit näkymät meren lahdelle. Kaupunki tarjosi meille elämyksellisen vastaanoton komeassa kaupungintalossa, jonne meidät kuljetettiin laivalla.

Suomalaisia mukana oli 11 opettajaa: Katarina Nummi-Kuisma, Kristiina Junttu, Jussi Siirala, Jarmo Eerikäinen, Rebekka Angervo,Kaarina Ahokas, Taru Kurki, Peter Lönnqvist, Niina Uggeldahl-Sköld, Hanna Aho-Oikkonen ja allekirjoittanut. Oli fantastista tavata vanhoja tuttuja ja solmia uusia suhteita ja oppia taas lisää pianonsoiton saloista.

Seuraava kansainvälinen seminaari järjestetään Düsseldorfissa Clara Schumannin musiikkikoulussa.9.-13.5.2013  www.epta-deutschland.de

Teksti ja kuvat Eeva Sarmanto-Neuvonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *