Pianonsoiton historia Suomessa –symposiumi 6.10.2018

Kolmas Pianonsoiton historia Suomessa –symposiumi 6.10.2018

Sibelius-Akatemian Ackté-salissa (T-talo, Töölönkatu 28)

Ensimmäinen Pianonsoiton historia Suomessa –symposiumi pidettiin lokakuussa 2014 ja toinen lokakuussa 2016, jolloin myös ilmestyi ensimmäisen symposiumin esitelmistä laadittu julkaisu Kartanoista kaikkien soittimeksi – Pianonsoiton historiaa Suomessa (DocMus-tohtorikoulun julkaisuja 8). Kolmas symposiumi hahmottaa edeltäjiensä tavoin suomalaisen pianonsoiton kulttuuria, sen taustaa, käytäntöjä ja soivaa perinnettä, lähtökohtana kotimaisen ja kansainvälisen musiikkikulttuurin vuorovaikutus eri aikoina. Tarkoituksena on kartoittaa aiheen parissa tehtävää tutkimusta ja saattaa yhteen niin tutkijoita ja pedagogeja kuin esiintyviä taiteilijoita ja pianonsoiton opiskelijoita.

Mahdollisia aiheita ovat esimerkiksi:
Ulkomaiset pianistit Suomessa
Suomalaiset pianistit ulkomailla
Pianokonserttien ohjelmistot
Suomalaiset kamari- ja lied-pianistit
Piano suomalaisessa jazzympäristössä
Pianonsoiton opetuksen muuttuvat käytännöt
Suomalaiset pianoäänitteet
Pianokilpailujen merkitys Suomen musiikkielämässä

Symposiumin järjestää DocMus-tohtorikoulu. Esitelmistä kootaan vertaisarvioitu julkaisu.

Esitelmän pituus on 20–25 minuuttia. Ehdotukset esitelmiksi (abstraktin pituus enintään 150 sanaa) lähetetään viimeistään 16.04.2018 osoitteeseen markus.kuikka@uniarts.fi.  Liitä mukaan yhteystietosi.

Hyväksymisestä ilmoitetaan 27.4.2018
https://sites.siba.fi/web/pianonsoiton-historia-suomessa
Tiedustelut: annikka.konttori-gustafsson@uniarts.fi tai 050-3877306

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *